maanantai 11. syyskuuta 2017

Miksi me olemme nykyään niin suureellisia?




Ostin tänään kirpparilta vanhan hopeisen kaakkulapion, tuon oikeanpuoleisen. Se on juuri samanlainen, minkä äitini laittoi 50-luvulla sirosti taituroimansa täytekaakun viereen. Vasemmalla on sitä matkiva kakkulapio (nykyään se on yhdellä a:lla, kakkulapio), jonka olen hankkinut paremman puuttuessa. 

Mikä kokoero! Ei tuo minun lapioni ole edes suurimmasta päästä. 
Ennen olivat myös kupit ja lusikat pienet. Kaakkua otettiin vähemmän pikku tassille kuin nykykakkuja laveille lautasille. 
Ovatko meidän suumme ja mahamme kasvaneet?  

Miksi me olemme nykyään niin suureellisia?  

Ei muuta kysyttävää. 

33 kommenttia:

  1. No en tiedä kysytkö tosissaan, mutta väitänpä että tämä kehitys (esimerkiksi että kahvi juodaan nykyään mukista eikä pienestä kupista) kuvastaa elämäntapajonen vapautumista, entisten ahtaiden etikkettien murtumista ja korvautumista epävirallisella, hyvin pragmaattisella tavalla suhtautua kanssakäymiseen. Tietysti etikettien rakastajia tämmöinen kehitys harmittaa.

    Marxilainen voisi toisaalta sanoa että: ennen kakkua ja kahvia oli vähän, joten sitä "riitti" (näennäisesti) enemmän kun kupit ja lusikat ja lapiot olivat pienempiä.

    Nyt kun sapuskaa on yllin kyllin ja pizzatkin tarvitsevat tynnyrinkannen kokoisen alustan, tarvitaan myös isoja kaluja ettei syömiseen ja kahvitteluun menisi puolta päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen Kyösti, että marxilainen selityksi on oikea. Me lapsukaiset ei edes saatu koko kaakkua ennen kuin se oli vanhentununutta. Se tehtiin kutsutuille vieraille, ja sitten jämät säästettiin yllätysvieraille, koska kuka vain saattoi poiketa milloin vain ja yllättää talon ilman kahvileipää.

      Meillä on ollut pitkään mukit käytössä. Nyt olen ostanut Suomi 100 -vuosikymmenmukit, joita on S-kaupoissa. Kahvikupeilla alusineen ei tee enää mitään.

      Tuo kuva tuo mieleen etiketit, mutta ajattelin kyllä myös noita merkityksiä mahtaileva, liioitteleva ja yliampuva.
      Onhan ne leffateattereiden popcornämpärit aika yliampuvia.
      Samoin mainosten voileivät, joihin on rullailtu päälle lähes koko leikkelepakkauksen sisältö, kun ennen leivälle laitettiin yksi siivu.

      Poista
    2. satunnainen kommentoija20. syyskuuta 2017 klo 13.39

      Olen eri mieltä Kyöstin kanssa. Se, että me juomme nykyään kahvia mukista emmekä pienestä kupista on osa amerikkalaistumista. Ei siinä mitään vapautumista ole, vaan median tuomaa vaikutusta. Harmi sinänsä, ne pikkukupit on aika kauniita, kun asiaa tarkemmin ajattelee.

      Samaa amerikkalaistumista ovat popcorn-ämpärit, jättikarkkipussit, hampurilaiset, kertakäyttöastioiden normalisoituminen ja ylipäätään materialismin ja egoismin kaikkialle tunkeminen. Henkilökohtaisesti en ole tästä suuntauksesta ilahtunut ollenkaan.

      Poista
    3. Ne ovat kauniita! Minä sain perinnönjaossa Arabian Maire-nimisen kahviastiaston. Ei ole tullut paljon käytetyksi, mutta säilytän sitä vitriinikaapissa kauneuden vuoksi.

      Minusta nämä Suomi 100 -mukit ovat hyvä idea. http://www.arabia.fi/Astiasarjat/Suomi-100-mukit
      Joka vuosikymmenen suositusta kahvikupista on tehty mukiversio, jonka pohjassa on kupin nimi ja vuosiluku. Parhaillaan niitä on tarjouksessa Citymarketeissa.

      Ennen kaikki joivat kupeista, osa ryysti tasseilta sokeripala hampaitten välissä, eli ei kupeissa silloin ollut mitään pikkurilli pystyssä -meininkiä. Nyt ne ovat osa hienompien juhlien kattausta.
      Muki on rentoa arkea.

      Poista
  2. MM

    oikein sydäntä värähytti ja lämmitti kun puhuit kaakkulapiosta. Kakku on kuin cocis - nykysävähdystä, semmoista nypistämistä.

    Itelleni pottu on aina pottu, vaikka potasta kaikki puhuisivat.
    Verannolla juon kesäkahvini, muut verannalla.
    Ulukosaunan lämmitän, en pihasaunaa.

    Juurikin niin - hyi hitto!(https://yle.fi/uutiset/3-9807784)

    terveisin blogipotullaan sitkeästi istuva
    hikkaj

    ps tuosta von Schirachin Herraskansasta: ei tahtonut siihen syttyä millään, nyt sain sen Kirjavinkki-kuntoon.
    Olisiko tosiaan ollut kääntäjässä/käännöksessä suuri vikapuute, kuten aanailit taannoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin opin Kainuussa potun. Lapsuudenmurteessani Pohjois-Satakunnassa se oli perna, lihakeitto oli nimeltään pernasoppa. Pääasiassa se sisälsikin perunalohkoja liemessä, joukossa vähän lihaa, ja kun kaikki liha oli syöty niin sinne liemeen tiputettiin vielä vehnäjauhomykyjä, klimppejä, jolloin soppa vaihtoi nimeä ja siitä tuli klimppisoppaa. En syönyt.

      Veranto ja ulukosauna... kerropa hikkaj minkä alueen murretta tämä on.

      Kivasti alkaa vanhempina vuosina lapsuudenmurre nousta mieleen. Mää häpesin sitä nuarena, perna - sehän on sisäelin.

      Herraskansan käännös oli vähän sellaista kuin tv-tekstit. Jostain syystä nuo natsijutut vaan jaksavat kiinnostaa.

      Kyllä, juurikin näin!

      Poista
    2. Siis sinähän puhuit potusta siinä merkityksessä missä minäkin sen ennen Kainuuta tunsin, pissapottu! Alkuun tuntuikin hassulta syödä pottuja. :)

      Poista
  3. Ennen ruokalautasetkin olivat pienempiä. Suuri lautanen houkuttelee syömään liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Ne vanhat lautaset olivat kuin nykyiset alkupalalautaset. Jotkut nykylautaset ovat lähes tarjottimia.
      Karkkipussit olivat pienempiä kuin nykyään, ja silti se pussi jaettiin.

      Poista
  4. Se on tätä kulutusyhteiskuntaa. Kaikkea pitää olla enemmän ja amerikkalaisilta opitusti sen pitää olla suurempaa kuin ennen. Kehitystä, mukamas. Miksi ihminen ei osaa suhteuttaa kulutustaan todellisiin tarpeisiinsa, niihin jotka oikeasti luovat hyvinvointiamme eivätkä ole pelkkää kerskaa?

    Kannattaisi muistaa, että tämä nykyinen hyvinvointimme on sekä ajallisesti että maantieteellisesti poikkeuksellinen ilmiö. Sen luulisi opettavan nöyryyttä, mutta ei. Niinpä ylensyömme itsemme lihaviksi ja sairaiksi ja - mikä tuntuu kaikkein järkyttävimmältä - olemme opetelleet heittämään hyvää ruokaa menemään.

    Sainpa aikaiseksi isoa vuodatusta kaakkulapiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kakkulapiosta saa vaikka mitä.

      Kun meillä on kaikkea paljon, niin meistä tulee myös helposti kaikkivoipia tai itsemme sellaiseksi kokevia.

      Piipahdin äsken katsomassa Urbaanista sanakirjasta, mitä merkityksiä tuolle suureelliselle annetaan:
      suureleinen, mahtipontinen, mahtaileva, mahtava, pöyhkeä,-sanainen, korkealentoinen, paatoksellinen, pateettinen
      Esimerkiksi tarjottiin seuraavaa:
      "Abu Dhabissa järjestettiin todella suureellinen ilotulitus, jolla päästiin Guinssin Ennätysten kirjaan."

      Kielikello sanoo, että oikea muoto olisi suurellinen. Jotenkin suureellinen kuulostaa mahtavammalta.

      Poista
    2. Siirsin hiirellä, tuohan vilisee virheitä. Abu Dhabin jo korjasin, mutta Guinness on edelleen väärin, ja mikähän tuo -sanainen oikein on. No, kieli on väline, tärkeintä olisi ymmärrys. Suureellisuus saattaa vähentää sitäkin.
      Menen tänään toisen kerran joogaan, jossa eräänä tavoitteena on mielen liikkeiden hiljentäminen. Se tuntuu jotenkin liittyvän tähän pieneen kaakkulapioon...

      Poista
  5. Minusta tuntuu, että ruokalusikat ovat suurentuneet. Oli taannoin vaikea löytää sellaista ruokalusikkaa, joka mahtuu suuhun ilman että suu repeää. Monet teelusikatkin ovat mielestäni isompia kuin ennen.

    Katselin aterimia Zara homessa eräs päivä ja siellä olisi kauniit haarukat ja veitset, mutta nekin ovat kuin taistelupeitset. En halua ateriaoida miekalla ja lantaharavalla. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lantaharavalla tarkoitan talikkoa! Minulla nykyään joskus kestää löytää oikea suomenkielinen sana. Jokunen aika sitten mietin pääni puhki kangaspuita. Näin siis kangaspuut "sieluni silmin" edessäni, mutta nimi ei ollut tulla mieleeni.

      Poista
    2. Elegia expat, kyllä sinulla silti on aivan mahtava suomen kieli, vaikka jotain sanaa joudutkin joskus hakemaan. Tuo vertaus on niin hyvä, miekka ja talikko aterimina. Kyösti tuolla alussa puhuikin tynnyrinkannen kokoisesta pizzan syömäalustasta ja isoista kaluista, ettei syömiseen mene puolta päivää.

      Minulla tulee sanojen hakemista ihan tässä kotoisella maaperällä. Hmm..
      Kun myös paljon englannnin kieltä harrastan, niin joskus siinä on yliveto ilmaisu, jota ei ole suomen kielessä, esim. kiitoksen sijasta välillä käytetty "I appreciate it". "Arvostan apuasi" ei ole sama.

      Poista
  6. Onpa kauniit kakkulapiot. Lapiosta tulee mieleen lapiointi ja lappaminen... vähempi olisi syötäessä parempi 😀Jos tahtoo tarkkailla painoaan ja/tai laihtua on hyvä idea alkaa syödä ja juoda pienemmistä astioista. Siitä on tutkimuksia että on auttanut.

    Kannatan kohtuullisia elämäntapoja, kultaista keskitietä, säästäväisyyttä... Kunhan ei saituuteen ja puutteeseen asti edetä. Nykyään on todellakin menty monessa asiassa liiallisuuteen. Notkuvat pöydät ja tavaravuoret... niistä seuraa ähkyä ja tunkua. Olen parin kolmen viimeisen vuoden aikana tietoisesti vähentänyt tavaraa, kiirettä, stressiä, liiallisuutta. Kyllä tulee kevyt ja tyytyväinen olo. Vielä kun saisi vähän painoa pudotetuksi. Miksi ei tule koskaan sellaista oloa kuin hoikalla naisella eilen katsomassani TV-sarjassa? Hän totesi että ei ole ruokahalua ja jätti lounaan väliin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, olen ajatellut paljon samaa.

      Vaatteita kertyy liikaa, minulla osin siksi, että lapsena oli liian vähän ja osin siksi, että olen vasta vähän löytämässä tyyliäni. Jo on totisesti aikakin :).
      Ja kyllä muutakin pitäisi karsia, aikakauslehtiä ja turhia astioita, joita ei käytä.

      Minulla mielipaha ja huolestuneisuus vievät heti ruokahalun, aika harvainaista se kyllä onneksi on. Useampi ystäväni on sanonut, että lucky you, heillä stressi saa ahmimaan suklaata, mikä taas lisää harmitusta.

      Ollaan me ihmiset kyllä outoja, kun ei oikein osata elää. Hankimme hyvinvointia ja sitten se tuottaakin meille sivutuotteena pahoinvointia.

      Poista
    2. Sama juttu minulla, mielipaha vie ruokahalun. Vaan kun olen aina hyvällä tuulella 🙂Kauan sitten laihduin 4 kiloa kun stressasin yöllä meluavien naapureitten takia enkä pystynyt syömään. (Opiskelija-asunto) Käsittääkseni on todella yleistä että syödään suruun tai stressiin. Sitä en ole kokenut. Muuten vaan tykkään ruuasta 🙂

      Hyvin sanoit tuossa viimeisessä virkkeessäsi. Sitä se suureellisuus teettää. Parempi elää kohtuullisesti ❤️

      Poista
    3. Tiedetään Rita! ♥ Sinä olet positiivisista positiivisin!
      Löydät ilonaiheita, kuten minäkin, ja päättelen blogikirjoituksistasi, että olet kaiken lisäksi paljon minua sosiaalisempi.

      On tutkittu, että ainakin vanhemmiten - sinähän olet vielä nuori - mutta siis vanhana pyöreämpi olomuoto olisi parempi kuin alipaino. Jos esim. joutuu leikkauksiin tai sairastuu muuten vakavasti, on hyvä, että on energiavarastoa, joinka avulla keho toipuu.

      Poista
    4. Hih, olen todellakin sosiaalinen - mutta vain muutaman tunnin kerrallaan. Siihen tarvitsen vastapainoksi valtavasti yksinoloa. Olen osa-aikainen erakko 🙂ja osa-aikaisesti seurallinen. An outgoing introvert. Isältä ja isoäidiltä näyttäisi olevan perittyä.

      Hyvä tietää pyöreyden eduista. Syödään siis huoletta samaan tapaan.

      Olipas meillä kivat juttelut ❤️Bloggailemisiin !

      Poista
  7. Minä keräilin pyörälenkillä pientareelta juomalaseja ja ihmettelin, pähkäilin onko joku nauttinut juomansa autossa Lidl:n laseista ja sitten nakannut ne ulos. Lasit olivat ehjiä, toinen isompi, toinen pienempi ja muutaman metrin säteellä. Poimin lasit kukkamaljakoiksi ulkosaunalle ja on mukava kehitellä päässään yhä huimempia arvailuja juomalasien kohtalosta :).Pientareille heitetään kaikenlaista mutta juomalasi on harvinaisempi löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis Ikean laseja olivat, kun kotona netistä tutkin.

      Poista
    2. Paljon on kertakäyttöistä, mutta harvemmin lasitavaraa sentään. Rahanarvoisia muovisia juomapulloja ja metallitölkkejä nakellaan kyllä luontoon huoletta. Onneksi on sitten myös niitä, jotka tarvitsevat rahaa ja keräilevät toisten heittämät talteen.

      Muutama päivä sitten oli aamuisella bussipysäkillä sellainen tapaus, että joku lukiolainen tai ammattikoululainen kaveri oli hakenut kaupasta aamupalakseen patterin suklaavanukkaita, hotki niitä ja nakkeli ympäriinsä. Kukaan ei sanonut mitään, kunnes minä "Mentulan mamma" saavuin paikalle ja sanoin, että kenenkäs luulet nuo keräävän, laitas nyt ne kuule nätisti tuohon roskikseen. Minussa on varmaan vielä sen verran jäljellä opettajaa, että poika uskoi ja kerkesi poimia pari ennen kuin bussi saapui. :)

      Poista
  8. Marjatta, pieni sivupolku.

    Meillä oli Kyöstin blogissa juttua Päiviö Latvuksen kirjasta "Ymmärryksen siivet". Olen siihen nyt siihen, itselleni riittävästi, tutustunut enkä ole valmis sitä suosittelemaan.
    Latvuksen perusajatus on, totta kai, ihan oikea. Lapsen huolehtiva ja kannustava kasvatus on oleellista jos toivotaan ihmisen kasvavan täyteen mittaansa mutta so what? Näinhän nykyisin länsimaissa yleisesti ajatellaan, naisen ja kodin merkitysä korostaen. Toisaalta en ihan usko sellaiseen (Latvuksen esittämään) pääsääntöön, että menneisyydessäkään lapsiin muka olisi yleisesti suhtauduttu kovuudella, kuten L antaa toistuvasti ymmärtää.

    Latvus näkee loputtomasti vaivaa kaivaakseen esiin ne juonteet koko tunnetusta historiasta jotka hänen mielestänsä muodostavat kertomuksen ja punaisen langan siitä tiestä jolla nykykasvatukseen ja -tieteen riemuvoittoon jouduttiin. Olisihan tuo mielenkiintoista mutta .. Ikävä kyllä oikeiden tietojen ja johtopäätösten, detaljien, viitteiden ja toistojen virta yhdessä virheelisten tai vähintään epäilyttävien dito väsyttää pian lukijansa, .. huokaus?

    Määrättömän tietovaraston hankkinut insinööri on lähtenyt ratkaisemaan länsimaisen kulttuurin ydintä tavalla jonka oikeellisuuden verifioimiseen humanistilta menisi puoli elämää. Not my cup of tea, tällä iällä vielä! Juuri tuo 'insinöörimäinen' lähestymistapa arveluttaa kun kyse on kuitenkin kasvatustieteestä jos jostakin. Jätin kirjan silleen.

    Sitten, .. saatoit hyvin olla Vihavaisen kirjoituksen suhteen oikeammassa kuin minä. Olisiko proffa antanut ensi innostuksensa (minäkin suhtauduin samoin) johtaa itsensä ylisanoihin? Alles Gutes! hh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella, Latvuksen yritys on totisesti suureelinen ;-)

      Poista
    2. Minustakin tuntuu, että Latvuksella on melko kaavamaisia
      johtopäätöksiä länsimaisen tieteen kehittymisestä. Suureellinen yritys, kyllä.

      Se mikä minua ärsytti Vihavaisen blogikirjoituksessa tästä kirjasta oli, että hän painotti lapsenkaltaista feminiinisyyttä ja sen roolia olla hillitsemässä maskuliinisuuden rohkeutta (suureellisuutta :)) ja että tämä olisi länsimaiden tieteen ylivoimaisuuden selitys.
      Muutahan en kirjasta tiedäkään. On siinä varmaan paljon myös ansiokasta pohdintaa.

      On aika raikasta ja ei-suureellista sanoa muuttaneensa mielipiteensä. Yleensä me tarraamme omaan kerran päättelemäämme kynsin hampain suostumatta katsomaan asioita uudestaan. Siitä pisteet sinulle hh! Minäkin kyllä y r i t ä n kovasti katsoa asioita eri mieltä olevien kannalta tai pitää omat mielipiteeni edes pikkasen avoimina.

      Lasten kohtelu riippuu niin paljon olosuhteista. Tänään oli Hesarissa juttu kiinalaisista maaseudun lapsista, jotka jätetään yksin, kun vanhemmat lähtevät kaupunkiin tienaamaan rahaa elämiseen. Julmaa, mutta ymmärrettävää.
      Joo, eri se varmaan niin mene, että lapsen kasvatus olisi mennyt historiassa tasaisesti kovuudesta lempeyteen. Yhtä aikaa vallitsee tässäkin asiassa myös niin erilaisia käytäntöjä.

      Poista
  9. Kyllä suureellisuus vaivaa nykyihmistä. Vaikea sanoa, kasvatetaako, johdatellaanko meitä ovelasti siihen, vai iskeekö se vaurauden ja hyvinvoinnin myötä. Enkä nyt ajattele vain kakkulapioita.
    Olen kyllä itekin vaihtanut kahvikupin mukiksi ja valitsen lusikkalaatikosta tavallisen pikkulusikan enkä niitä ruusupäisiä ihan pieniä.
    Tulipa mieleen joku vissymerkki, sitä ei voinut ostaa vain yhtä litran pulloa, vaan kaupan hyllyllä on kaksi sidottuna yhteen. Tietenkin olsi voinut jättää ostamatta.
    Vääjäämättä on tunne, että liian usein valinnat pienempien pakkauskokojen suhteen muuttuvat isommiksi ja taas isommiksi.
    He, heh, kaakkulapiosi johdatteli funtsimaan asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kai sitä tottuu vähitellen aina vain suurempaan ja helpompaan. USA:ssa on kaupungeissa joka nurkalla monenlaista take away -ruokaa, jolloin äkkinäisen mielihalun voi tyydyttää heti, napata annoksen ja popsia kävellessään. Hyvähän tuokin on, että saa valmista, kun ei me kaikki olla kokkeja (minä en ole), kun vaan ihminen malttaisi.

      Huomasin, että K-Supermarkettiin oli tullut valmisruokiin sinkkupakkauksia, joitain nakkeja oli ainakin kuuden kappaleen pakkauksissa. Hyvä suuntaus. Lisää tätä!

      Kaakkulapio innoittaa. :D

      Poista
  10. Hyviä huomioita onkin kommentteihin jo tullut, mä vaan kiinnitin huomioni tuohon kaakkulapioon. Se on kaunis. Mummollani taisi olla samanlainen. ♥ /Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia, se on suloinen. <3

      Lapsuudenkodissani oli myös äidin kapioina taloon tuomat samaan ruususarjan pikkulusikat, mutta ne olivat kadonneet jonnekin, kun selvitimme kuolinpesää (on kyllä omituinen sana).

      Poista
  11. Voi että tykkäsin tästä siun kakkulapiopohdinnasta. Olen tykönäni miettinyt samaa monen muunkin keittiötavaran kohdalla. Viimeeksi kun teimme Jussin kanssa vanhan ajan läskisoossia oikein perinteikkäästi. Teimme sen tietenkin yli 70 vuotta vanhalla valurautapannulla, ainut ongelma oli pannun pienuus.
    Äitini teki siinä samassa pannussa 8 hengelle läskisoossin ja se riitti oikein hyvin, meitä oli 3 syöjää ja ei meinannut tulla mitään.
    Mihin tää homma on oikein mennyt....siun kakkulapio ja miun samanlainen olivat kesällä käytössä, mutta eivät kakun nostossa vaan pikkusuolaisten lautasella.
    Monta monta muuta esimerkkiä löytyy jokaisen eläkeläisen kotoa. Ovat siellä laatikoiden Pohjola ja kaappien perukoilla.

    Kansa syö enemmän, lihoo ja mättää isolla lapiolla lisää!

    VastaaPoista
  12. Pieni painovirhe ehti mukaan...piti tietenkin olla pohjalla eikä Pohjola.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja minä tykkään tästä siun kommentistasi. Murre on aina lämmittävää.

      Riitta, niinhän ne olivat, minulta oli tämä suurempi, pieni aarre löytyi saman päivän aamuna kun kirjoitin tämän jutun.

      Painovirheitä tulee ennakoivalla sanasyötöllä, olen varmaan kertonut sulle sen minun pahimman, lopetin erään tekstiviestin näin: "Terveisin, Marjatuberkuloosi" En ymmärrä, mistä se puhelin pirulainen sieppasi tuollaisen sanan! Huomasin just kun viesti livahti, että siinä on jotain omituista.

      Isot koot lihottaa, kun ihminen on tottunut syömään sen, mitä annoksena tarjotaan, vaikka se olisi saavillinen. :)

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...