tiistai 8. marraskuuta 2016

Matkakirjeitä Benalmádenasta 3: Taideteosten herättämiä ajatuksia




Tämä suurikokoinen patsas on Fuengirolasta.
Alaosassa olevassa kyltissä lukee: La terra es un sola pais, y la humanidad sus ciudadanos. - Báhá'u'lláh
Vapaa sanakirjan avulla tehty käännös: Maa on yksi valtio ja ihmiskunta sen kansalaiset. Mietteen kirjoittaja on bahai-uskonnon perustaja.

Lähes samalla lauseella perustelee Finlandia-palkintoraati Emma Puikkosen valintaa palkintoehdokkaaksi: Yksittäiset ihmiskohtalot  kytkeytyvät suuriin maailmantapahtumiin  ja muistuttavat siitä, että mikään ei tapahdu "jossain muualla". Maailma on meille kaikille yhteinen. 

Olen miettinyt täällä Aurinkorannikon kaupungeissa tallatessani, miksi en ole huomannut Espanjassa muualta tuleviin ihmisiin kohdistuvaa rasismia, siis ruohonjuuritason rasismia, mulkoilua ja mutinoita. Maassa on paljon maahanmuuttajia, myös paperittomia. Pikimustat nuoret miehet saavat ihan rauhassa kaupata kadulla urheilupaitoja ja -tossuja. Kaupustelijat astelevat myymään tuotteitaan myös avoravintoloihin eikä heitä sysitä pois. 

Espanja on tottunut kaikennäköisiin ja -värisiin ihmisiin. Afrikka on lähellä ja sieltä on tullut laivoilla väkeä maahan. Myös arabitaustaisia on paljon väestöstä. Espanjahan on suurelta osin entistä kalifaattia. Se näkyy rakennusten muodossa ja taidokkaissa ornamenteissa. 
Oma rankka historia, sorto, jota on lähdetty pakoon sekä poliittisina että elintasopakolaisina lienee opettanut arvostamaan rauhanomaista elämää. 

Baskien ja katalaanien itsenäistymisyritykset ovat olleet käynnissä pitkään. Aika näyttää, hajoaako suuri valtio.


Australian poika oli tullut soittamaan didgeridoota
Malagaan



Thomas Schütte, Grosser Geist Nr.7, 1996

Tämä näyttävä alumiinityö (klikkaa suuremmaksi) on Pompidou-keskuksesta. Se on kauhistuttava. Sama tunnelma tulee, kun katsoo Kainuussa Suomussalmella mykkänä pellolla seisovaa Reijo Kelan tuhatpäistä laumaa, ympäristöteosta Hiljainen kansa.

Kävimme yhtenä päivänä Gibraltarilla. Ihailin samaa asiaa kuin viimeksikin keväällä 2015, erilaisuuden rinnakkaineloa. Lyhyellä kadunpätkällä, pääkadulla ovista putkahtelee oppilasporukoita, kukin ryhmä omanlaisessaan asussa, osalla kipat ja huivit päässä, osa burgundinpunaisissa koulupuvuissa. Kulttuurit rikastuttavat toisiaan, ei tarvitse vaatia samanlaistumaan, kuten Ranskassa on tapahtunut.
Mitä pahaa on huivipäisessä tytössä?






Luulitte varmaan, että tässä olen minä. Ehei, tämäkin on Pompidousta. Näitä nauravia ja höliseviä tyyppejä on siellä vähän joka paikassa, vessassakin pelkkänä äänenä. 

Kirjoitan seuraavalla kerralla selfieistä. Olisiko pitänyt kuvata itseni torsopatsaan vieressä, halailemassa katusoittajaa, yhtenä alistetuista alumiinityypeistä ja vielä tässä nurkassa hekottamassa yhdessä punaisen ihmisolion kanssa? Oikea turisti olisi tehnyt niin, mutta minä olenkin vain vanhanaikainen elämysmatkaaja.

2 kommenttia:

  1. Hei Marjatta, jostain luin - ja nyt harmittaa kun en muista lähdettä - että Espanjassa liitetään rasismi Francon aikaan ja muuhun menneen maailman meininkiin; joten siksi ei ole suuressa huudossa siellä. Harmi kun en muista mistä tämän tempaisin!
    T Tuuli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli, noin minäkin olen ymmärtänyt. Francon aika on ollut niin hirveän julmaa, että se on jättänyt jälkensä eikä natsismilla kiihkoilussa ole mitään hohtoa.
      Täällä ei ole kai samantyyppistä uusisänmaallista puoluetta kuin Ranskassa, Englannissa ja Suomessa ja niin monessa muussa maassa. Onneksi. En ole huomannut mitään uutisointia joka viittaisi rasismiin.

      Poista

Kielivarannosta

Ne ovat jo nouseet lumen alta, sinivuokkoset. Kävin aamukävelyllä katsomassa ja jatkan tarkkailuani, kunnes näen ne ihanat siniset kukat. Ta...