lauantai 23. huhtikuuta 2016

Järvi, Hotti, Poppius, Murto: ERROR - Mielen häiriöitä



Error on tärkeä kirja aiheesta, joka koskettaa meitä kaikkia. Kuten fyysinen, niin myös psyykkinen terveytemme vaihtelee. Voiko olla ihmistä, jolla ei ole aavistustakaan siitä, millaista on olla ahdistunut?
Puolet suomalaisista sairastuu psyykkisesti jossain elämänsä vaiheessa, mutta välillisesti mielenterveyden ongelmat koskevat meitä kaikkia. Mietin tuota, että puolet ... varmaan enemmän, koska eivät kaikki tule ehkä kirjatuiksi.

Toimittajat Elina Järvi ja Tiina Hotti ovat haastatelleet ja kirjoittaneet 15 ihmisen elämäntarinan lapsuudesta nykyhetkeen. Kullakin näistä henkilöistä on jokin elämäänsä vaikuttava ja sitä vaikeuttava mielen häiriö. Henkilöt esitellään, niin että kerrotaan etunimi, ikä ja diagnoosi. Jotkut heistä ovat julkisuudesta tuttuja, tunnistin muutamia muusikkoja, mutta sillä ei ole tässä merkitystä. 

Mainos- ja muotokuvaaja Olga Poppius ja itseoppineeksi valokuvaajaksi esitelty Pasi Murto ovat ottaneet kirjaan tyylikkäät, kauniit valokuvat haastatelluista. Ajattelin monen kuvan kohdalla, että eipä kyllä varsinkaan nuoresta ihmisestä voi ulkomuodon perustella päätellä mitään hänen sisällään majaa pitävästä tuskasta. Kuvassa niin sädehtivän kaunis nainen kärsii dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä siirtäen ahdistustaan sivupersoonille, ja valloittavasti hymyilevä mies käy välillä tuskallisessa maniassa, jossa on vaarassa itselleen. Elina Järvi sanoo esipuheessa näin: Kirjan kertomuksissa kuvataan ajoittain esiin nousevaa tahtoa kuolla, mutta ennen kaikea lujaa tahtoa elää. 

Tarinoiden jälkeen kirjassa on Järven asiantuntijahaastatteluihin perustuva kooste mielenterveyden hoidon historiasta Lobotomiasta lääkehypeen. Mielenterveyden käsite otettiin maamme lakiin vuonna 1991. Siihen asti oli säädetty vain mielisairaiden hoidosta.

Edelleen voidaan kysyä, missä kohtaa ihmisestä tulee sairas.

Oma mielipiteeni on, että erikoinenkaan persoonallisuus ei ole error ennen kuin siitä tulee myös terror, eli jos persoona aiheuttaa itselle tai ympäristölle erityistä hankaluutta, niin onhan sitä hoidettava. Se on sama kuin nivelvaiva. Nivelrikon aiheuttamat epäesteettiset muutokset eivät haittaa, mutta jos niihin tulee häiritsevää kipua ja ne vaikeuttavat elämää, niin hoito on tarpeen. (Kokemusta on, kirjoitan tätä pääosin vasemmalla, minulle huonommalla kädellä, oikea kipsissä.)

Hotti on koonnut kirjan loppuun listan Tietoa diagnooseista, jossa on selitetty 23 häiriötä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta paniikkihäiriöön. Monet mielen häiriöistä menevät päällekkäin. Sivupersoonia rakentavan ihmisen psyyke on yleensä myös masentunut ja taipuvainen psykoottisuuteen. Trikotillomaniasta eli pakonomaisesta karvojen nyppimisestä kärsivä on myös ahdistushäiriöinen. 
Joskus henkilö diagnosoidaan väärin, mikä saattaa olla jopa kohtalokasta, kuten bipolaaarisen henkilön lääkitseminen pelkillä masennuslääkkeillä. 

Error on hyvä tietokirja. Se on sopivasti popularisoitu, mutta myös tieteellinen teos lähdeluetteloineen, asiantuntijalausuntoineen ja tilastoineen.

Lainaan muutamia muistiin merkitsemiäni kohtia.

"Minulle ei voi ostaa hyvää oloa, mutta oloani voi parantaa välittämällä minusta." (Anni, 30, vaikea masennus, ahdistusneisuushäiriö)

"Alun perin traumani oli niin iso, ettei se ole mahtunut yhteen persoonaan. Joillain persoonilla ei ole traumaa kannettavanaan, vaan ne ovat syntyneet suojellakseen minua." (Anne, 31, dissosiatiivinen identiteettihäiriö)

"Ulkopuolisten silmin olin iloinen ja pärjäävä. Niin normaali." (Liisa, 31, synnytyksen jälkeinen masennus, keskivaikea masennus)

"Nykyään olen onnellisempi kuin silloin, kun olin papereiden mukaan terve."  
"Helposti yli voimiensa venyvän on tärkeää tiedostaa rajojensa murtumisvaara." (Jere, 39, skitsofrenia) 

"Ihminen oppii hallitsemaan riippuvuuksiaan, kun oppii ymmärtämään niitä. Siinäkin mielessä diagnoosi on tärkeä saada." (Jukka, 62, riippuvainen persoonallisuushäiriö, epävakaa persoonallisuushäiriö)

Kun Riikka on kertonut läheisilleen juttuja nuoruudestaan, reaktio on ollut hämmentynyt. Hän itse on opetellut pitämään kamalia asioita "mukahauskoina", sillä se on yksi keino käsitellä traumoja.
(Riikka, 35, epävakaa persoonallisuushäiriö)

Kertomukset osoittavat syy-seuraus-suhteita, vaikka niissä ei syytetä ketään. Lapsuus on tärkeää aikaa. 
Kuntouttaminen pienestä kuprusta on helpompaa kuin kaikesta pudonneen ihmisen nostaminen jaloilleen. 
Sairaala ja avohoidosta säästäminen ei ole järkevää, ja viime aikoina lisätty avohoitoon siirtäminen on silloin epäonnistunut, jos se tarkoittaa yksinäisyyteen tuomitsemista, pelkkää avoa ilman hoitoa. 

Itse olen aina ollut tietoinen psyyken hauraudesta, omani ja muiden. Sisareni sairastaa skitsofreniaa. Olen potenut nuorempana ahdistusta ja syömähäiriötä, ja olisi melkoinen ihme, jos ei mitään "erroria" olisi koskaan ollut. Nyt on häikkiä kehon puolella, mikä on paljon helpompaa. 

On tärkeää muistaa, että ihminen on paljon muuta kuin sairautensa, olkoon se sitten huonoja niveliä tai herkempää mieltä. 

Väitän, että jos olemme rehellisiä, niin pystymme ymmärtämään kaikkia mielen häiriöitä, koska olemme ihmisiä. Vaikka en ole mennyt maniaan asti, niin olen ollut joskus äärimmäisen innostunut ja käynyt ylikierroksilla niin, että en olisi malttanut nukkua. Onneksi palasin tasaisemmaksi. Ja vaikka en ole nyppinyt kaljua paikkaa päähäni, minulla oli kerran pitkään käsivarressa kutiseva alue, jota piti raapia ja joka punoitti, kun olin stressaantunut. Viisas lääkäri sanoi, että me voimme hoitaa kyllä tuon pois, mutta sitten sinä keksit ehkä jotain muuta. Jossain vaiheessa vain unohdin koko läiskän, mutta olisi voinut käydä toisinkin. 
   
Olen ollut tilanteissa, joissa joku on röhönauranut skitsofreenikoille, miten hulluja ne ovat, kun keksivät kaikenlaista olematonta. Hoo hoo ja haa haa, että muka kuunnellaan sähköjohtojen kautta. Olen ollut hiljaa ja ajatellut siskoni mitä mielikuvituksellisimpia puheita ja omaperäisiä ilmaisuja ja ajatellut, että ehkä "hulluille" nauraja suojautuu naurullaan. Ehkä hänelle on tarpeen tehdä selvä raja sinne missä oikeasti raja on hämärä. 

12 kommenttia:

  1. Tärkeä kirja. Piti vähän googlailla keitä nuo mainitsemasi julkisuuden henkilöt ovat. Upeaa ja rohkeaa että he puhuvat mielenterveysongelmistaan omilla nimillään. Kun läheinen sairastuu, on täysin shokissa eikä kunnon tietoa tunnu löytyvän mistään. Tämä kirja varmastikin korjaa tuota puutetta.

    Oma lähiomaiseni sairastui skitsofreniaan vuosia sitten ja sairastuin siinä rytäkässä itsekin masennukseen ja ahdistukseen. Viiden vuoden sumu ennenkuin edes jotenkin pystyi hyväksymään. Marjatta tiedät millaista se on. Toivoo, pettyy, toivoo, pettyy... Tietoa etsin Uskonnon uhreja myöten, lääkkeistä, millä tiedolla pelastin tämän läheiseni kuolemasta maligniin neuroleptisyndroomaan... Ja ne jutut. Lennokkaita ovat, mutta ei naurata yhtään.

    Kautta historian luovat ja herkät ovat kärsineet mielenterveysongelmistaan. Se on kuin joku polttoaine ja elämän 'eliksiiri' heille. Itse olen vaan herkkä tavis, mutta mieluummin herkkä ailahtelevaisuudessani tai vuoristoradassani kuin tunteeton pölkky. Minullakin oli teininä lyhyt anorektinen vaihe, en joutunut sen syövereihin onneksi kokonaan. Sekin niin kovin yleinen määrättyjen urheilulajien piirissä...

    Mielenterveyspotilailla on vaikeaa, heidän omaisillaan elämä on joskus yhtä helvettiä. Erroria ja terroria. (Kirjoitan ipadilla enkä näe oikein hyvin....) Mutta nyt leppoisa kirja käteen ja lasketaan kierroksia!!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riitta, kyllä, tämä on hyvä vertaiskirja, jota varmaan käytetään myös terveydenhoidossa.

      On hienoa, että ihmiset jakavat omia vaikeitakin kokemuksiaan asiallisesti ja arvokkaasti ilman mitään itsetehostusta tai sensaation makua. Vain lisätäkseen tietoa ja keventääkseen sydäntään. Tällainen teko on myös mm. Riki Sorsan esiintyminen syöpäjärjestön tupakanvastaisessa kampanjassa.

      Ei ole todellakaan ihme, että taiteilijat kärsivät mielenterveyden häiriöistä; luova, usein yksinäinen työ, esiintyvillä taiteilijoilla epämääräiset työajat ja esiintymisjännitys, kaiken lisäksi keskimäärin huono toimeentulo.

      Lähiomaisen sairastuminen on hirveä asia. Se syyllistää, masentaa ja saa pelkäämään oman terveyden puolesta. Mutta kuten toteat, parempi kokea kipeästikin kuin olla robotti.

      Mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  2. Tänän päivän Turun Sanimien Extra liitteessä on myös dissosiatiivisesta identiteettihäiriöstä, tai ihmisestä joka on itse keksi tämän oli ollut muita diagnooseja ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, suurkiitos tiedosta Jokke! Käyn lukemassa tuon jutun kirjastossa. Nämä oikeat tapaukset ovat kiinnostavia. Monesti fiktiossa kuvataan mielen sairauksia niin hassusti, että on hyvä saada lukea todellisten henkilöiden kokemuksista.

      Monet löytävätkin itse sen perussairautensa. Jokainen on oman mielensä asiantuntija. Tämän kirjan esipuheessa asia ilmaistaan näin:" Mieli on elämässämme ainoa asia, joka on vain meidän - mitään sen henkilökohtaisempaa ei ole."

      Poista
  3. Onneksi tällä alueella, kuten kaikessa lääketieteessä, on tapahtunut paljon positiivista kehitystä. Salailu ja häpeä oli ennen paljon yleisempää, mikä oli kaikille haitaksi.

    Minunkin lähipiirissäni on tarvittu ammattiapua viimeisten viiden vuoden aikana. Olisin itsekin tarvinnut sitä nuorena aikuisena, tai siitä olisi jälkikäteen ajatellen ollut apua. En vain osannut sitä hakea. Onneksi ei ollut trikotillomaniaa, se olisi kohdallani ollut aika loputonta. Mutta ihan riittävästi muuta ongelmaa itsen ja muiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, paljon positiivista kehitystä lyhyellä aikaa.
      Vielä 50 ja 60 -luvuilla pelättiin "hullujen huoneeseen" joutumista, ja silloinhan se yleensä tarkoittikin lopullista yhteiskunnasta poistumista.
      Claes Andersson toi uusia tuulia ja moni muuu sitten hänen jälkeensä.

      Mielen sairauksia on kaiken kaikkiaan paljon enemmän kuin alkoholismia, joka sekin on yleinen ja yksi mielen sairauksista. Kuitenkin tuntuu siltä, että siihen suhtaudutaan normaalimpana ilmiönä kuin moniin muihin häiriöihin.

      Poista
  4. Vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta. Saatanpa lukaista, jos joskus tulee eteen. Tuossa aiemmissa kommenteissa sivuttiin luovaa työtä ja mielenterveyttä. Itse en ajattele, että luovuus itsessään ketään sairastuttaa. On tärkeää pohtia, kumpi oli ennen muna vai kana. Tarkoitan sitä, että kenties mielenterveyshäiriöiset hakeutuvat herkemmin luoville aloille - ei siis niin, että noilla aloilla mieli sairastuu.

    Itse en kovasti pidä luovuuden ja mielenterveysyhdistelmän romantisoimisesta. Mielenterveysongelmat eivät ole mikään edellytys luovuudelle enkä tietenkään usko, että tässä sitä tarkoitettiinkaan. Omalla kohdallani "huonoina kausina" (en aio tässä levitellä diagnoosejani, mutta pitkä, monipuolinen ja loputon sairastelutausta on) en saa yhtään mitään aikaiseksi: ei päässä ole silloin mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elegia, etttä nostit tämän esiin!
      Kyllä, näin päin se menee, mielenterveyden herkkyys saa kiinnostumaan taiteellisesta ilmaisusta, ja sitten se sama vajavaisuus myös haittaa ja estää luomistyötä.
      Miten paljon enemmän Pentti Saarikoski olisikaan luonut, ellei olisi jäänyt kiinni alkoholiin, mikä myös lyhensi hänen elämäänsä.

      Se myytti, että kärsiminen ja rypeminen olisi taiteellisen työn edellytys on kyllä aika todeta vääräksi. Jotkut sillä vielä leikittelevät, esim. runoilija Kimi Liukkonen, mutta yleensä taiteilijat itse nykyään tietävät tämän ja pyrkivät tasapainoon.

      Se Saarikoksen ja kumppaneitten Kosmos-aika oli huvittavaa. Jomppa Ojaharju esim. piti juopottelua taiteilijaseurassa oikein korkeakouluna itselleen ja loi näin turhaa romantiikkaa addiktiokäyttäytymisen ympärille.

      Se mitä olen sinulta nähnyt, kuvataidetta ja se ihana viisas kirja "Kadotettu maisema", josta kirjoitinkin, ovat niin hienoja töitä, että ei se haittaa, jos välillä on epäluovempaa kautta.

      Poista
  5. Voi huisi miten mielenkiintoisia kirjoja olet lukulistallesi pistänyt !!! En ole ehtinyt paljon blogeissa vierailla viime aikoina ja nytpä täältä löytyi aarreaitta :D Iloitsen jo etukäteen kun pääsen kaikkea tutkailemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rita, kiva kun tulit käymään!
      Joo, kirjoja olisi, kun vain olisi tunteja päivässä lukemiseen vieläkin enemmän.

      Sain juuri luetuksi amerikkalaisen Mimi Alfordin kirjan suhteestaan presidentti Kennedyyn "Salaisuus sydämessäni". Siitä tekee mieli kirjoittaa, mutta mietin, millä tavalla. Nousee mieleen myötätuntoa ja kaikenlaisia feministisiä ajatuksia.

      Poista
  6. Todella pysäyttävä kirja. Hengästyin ja ihailin näitä upeita ihmisiä, jotka kertoivat sairastumisestaan rehellisesti kuvien kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin minä! Tämä esilletulo auttaa tabujen poistamisessa ja näyttää, miten yleisiä mielen sairaudet ovat. Todennäköisesti ja toivottavasti myös kirjassa mukana olleille on hyötyä esilletulostaan ja kokemus on voimaannuttava.

      Poista

Tuure Kilpeläisen laululyriikasta

Laululyriikka on kirjallisuuden genre, joka arvostettiin korkealle viiime vuonna, kun yhdysvaltalainen folk- ja rocklaulaja Bob Dylan ...